Kari Taio Kuoli ja hänestä on jäänyt yksi laulu muita ylitse..
Joku suomalaista voi kiinnostaa tietää mitä ulkomaalainen ajattelee suomalaisista! No, voisin sanoa että kun iranilainen tulee suomeen varmasti moni heistä ihailee tämän kansan menestys tarinaa. Mutta kun aika kuluu ja niin monta kertaa pää osuu kiven arjessa niin asioita hoitaessaan joutuu vääntämään rautaa suomalaisten kanssa kyllä silloin hänellä tunteet pinnassa. Iranilaisen ja suomalaisen elämänkatsomus ovat liian kaukana toisistaan. Toisen tunteen ovat kuin kova paksun jään peitossa kun taas toisella aivan liian pinnassa, ihon tuntumassa. Vaikka ei voi peittää aiheuttuvat pettymykset suomalaisten taholta toisaalta tajuan sen myös ettei ole reilua olla tuomitsevainen. Niin usein olen yrittänyt kuvailla suomalaista luonetta itselleni mutta kun se ei ole niin yksiselitteinen asia. Joskus mielessään soinut tämä laulu “Olen Suomalainen. Mielestäni tässä laulussa kerrotaan muutama avain sanaa suomalaisista.
“On tässä maassa itsepäinen kansa,
Ystävät jos pitää toisistansa,
Ei siinä erottaa muu, silloin voi kuin yksin kuolema ja virkavalta vain,
Me käymme vastamäkeen sielu surren,
Mutt’ sitä nousemme hammasta purren,
Me mutkan jälkeen käymme mutkaan nähdäksemme, ettei kannattanutkaan
On täällä elämä raskasta työtä
Ja siinä harvemmin on onni myötä,
Sen tietää vain yksin suomalainen”
Kirjoittanut jezhwan | joulukuu 9, 2010
Kari Tapio/ Olen Suomalainen
Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: Kansa, Musiikki, Suomalainen, Suomi


Fanlandiam, olen suomalainen mutta en ole ollenkaan sellainen kuin tuossa laulussa kerrotaan. Meidän joukossamme on niitäkin joilla on tunteet pinnassa. Ehkä on niin että täytyy ensin tuntea suomalainen ystävänä, ja vasta sitten suomalainen avautuu:)
Kirjoittanut Rita | Julkaistu joulukuu 9, 2010
klo 05:58